COSS.fi

COSS.fi

Jyrki Kasvi 1964-2021

Yksi näkyvistä ja kuuluvista avoimuuden puolestapuhujista Jyrki Kasvi on kuollut.

COSSin ja Jyrkin yhteistyötä kesti COSSin perustamisesta tähän päivään asti. COSS perustettiin joulukuussa 2005, ja ensimmäisen kerran tiemme yhtyivät Jyrkin kanssa talvella 2006, kun puolustimme yhdessä dokumenttien standardoinnin eheyttä. Sen jälkeen löysimme jatkuvasti yhteisiä puolustettavia ja edistettäviä asioita, oli kyse sitten avoimesta lähdekoodista, avoimesta datasta, avoimista algoritmeista tai ylipäätään teknologian hyödyntämisestä kohti parempaa maailmaa.

Jyrki Kasvi

Jyrki oli pidetty esiintyjä ja myös säännöllinen Mindtrek-puhuja.

Open Word Hero 2018

Jyrki ja eduskuntavaalien paneeli 2019

Jyrki näki, miten avoimuus on hyväksi asiassa kuin asiassa - oli kyse sitten teknologiasta tai yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Jakamalla voi oppia ja Jyrki oli utelias oppija. Avoimuus näkyi myös hänen luonnollisessa ja mutkattomassa suhtautumisessaan omaan sairauteensa ja kuolemaansa. Tekemällä sairaudestaan ja sen draamasta julkisen Jyrki sai aikaan kansanliikkeen, joka jatkaa työtään säätiönä myös Jyrkin kuoleman jälkeen ja auttaa muita syöpäsairaita.

 

COSSin hallituksen puolesta,

Jyrki Koskinen
COSS-aktivisti
Hallituksen jäsen vuosina 2006-2018
(puheenjohtaja vuosina 2010-2012)

 

P.S. Nekrologi olisi pitänyt kirjoittaa tietysti Jyrkin toisella kotimaisella, Star Trekistä tutulla klingon-kielellä -:)

 

 

Scroll to Top