Yhteisöjäsenyys
Yhteisöjäsen on osa COSSin verkostoa ja laaja-alaista toimintaa. Jäsenillä on mahdollisuus verkostoitua eri toimijoiden kanssa erilaisissa tilaisuuksissa ja osallistua toimintaan vaihtelevissa hankkeissa ja työryhmissä, kuten JulkisCOSSissa.
Yhteisöjäsenten edut
COSSin yksi tärkeimmistä tehtävistä on tehdä yhteiskunnallista vaikuttamistyötä sekä valvoa jäsentensä etuja käymällä aktiivista keskustelua sekä tekemällä yhteistyötä eri tahojen kanssa. Tavoitteena vaikuttamistyöllä on luoda Suomesta maailman paras paikka yrittää avoimen lähdekoodin avulla ja ympärillä. Tähän tavoitteeseen pyrimme erilaisten yrityshautomo- ja kasvuohjelmien käynnistämisellä sekä tunnistamalla ja kutsumalla yhteistyöhön mukaan erilaisia avoimen lähdekoodin rahoittajia.
COSS tekee tiivistä yhteistyötä useiden kotimaisten sekä kansainvälisten kumppanien kanssa. Erityisesti COSS vaikuttaa aktiivisesti eurooppalaisessa avoimen lähdekoodin kattojärjestö APELLissa yhtenä sen perustajäsenistä. COSSin jäsenenä pääset mukaan APELL-yhteistyön kautta eurooppalaisiin avoimen lähdekoodin verkostoihin. Lisäksi voimme auttaa kansainvälisten liiketoimintakontaktien löytämisessä ja tarjoamme tietoa eri EU-maiden kohdemarkkinoista.
COSSin jäsenenä saat yrityksesi tarjoamat avointen teknologioiden asiantuntijapalvelut esille verkkosivustomme Asiantuntija- ja koulutuspankkiin, josta avoimista teknologioista kiinnostuneet asiakkaat voivat helposti löytää yrityksesi tarjooman.
COSSin tavoitteena on olla jäsenilleen paras avoimien ratkaisujen katalyytti, tuki ja alusta. Tuemme jäseniämme avoimuuteen liittyvien hankkeiden käynnistämisessä sekä avoimien yhteisöjen rakentamisessa. COSSin laajasta verkostosta löytyy kattavasti edustusta niin julkiselta kuin yksityiseltäkin sektorilta. Jäsenenä pääset hyödyntämään laajaa verkostoamme ja voimme auttaa tarvittavien asiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden löytämisessä.
Järjestämme yhteistyökumppaneiden kanssa vuosittain erilaisia alan koulutuksia, tapahtumia sekä seminaareja, jonne jäsenemme pääsevät osallistumaan joko ilmaiseksi tai alennettuun hintaan. Tunnetuimpana COSSin järjestämänä tapahtumana on vuosittainen, kansainvälinen teknologia-alaan keskittyvä Mindtrek-konferenssi, jonne tarjoamme jäsenillemme liput sekä sponsoripaketit alennettuun jäsenhintaan.
Yleisten koulutustilaisuuksien lisäksi tarjoamme jäsenillemme avoimen lähdekoodin oikeudellisiin, liiketoiminnallisiin, teknisiin ja yhteisöllisiin kysymyksiin liittyviä asiantuntijapalveluita alennettuun jäsenhintaan koulutusten ja konsultoinnin muodossa. Palvelut ovat räätälöitävissä asiakkaan tarpeiden mukaan.
Tarjoamme jäsenillemme jäsenetuna maksutonta lisenssineuvontaa, joka on joustava ja nopea neuvontapalvelu. Neuvontaan sisältyy asiakkaan ongelman arviointi, yleisen tason neuvonta yksittäiseen lisenssikysymykseen liittyen sekä yleinen toimenpidesuositus ja kustannusarvio. Palveluun ei sisälly asiakirjojen, sopimusten tai muiden vastaavien laadinta.
Tiedotamme säännöllisesti jäsenillemme käynnissä olevista hankkeista ja projekteista. Lisäksi välitämme eteenpäin avoimiin ratkaisuihin liittyviä hankintailmoituksia sekä tiedusteluja. Jäsenemme voivat myös lähettää meille oman organisaationsa tiedotteita, osaamisen esittelyitä ja projektien casekuvauksia julkaistavaksi COSSin eri alustoilla.
COSSin yhteisöjäsenenä pääset mukaan myös COSS Avoin kunta -verkostoon, joka on COSSin jäsenyritysten ja kuntakumppanien yhteinen verkosto. COSSin jäsenyrityksille verkosto toimii kanavana markkinoida tuotteitaan ja palveluitaan kunnille ja kaupungeille. Lue lisää >>
Mikäli sinulla on kysyttävää jäsenetuihimme liittyen, tavoitat meidät sähköpostilla info@coss.fi
Jäsenmaksut
Yhteisöjäsenyyden vuosimaksu määräytyy organisaation Suomessa toimivan henkilöstön määrän perusteella alla olevan taulukon mukaisesti.
Henkilöstömäärä | Jäsenmaksu (+ALV 24%) |
---|---|
1 – 9 | 250 € |
10-19 | 590 € |
20-49 | 950 € |
50-99 | 1350 € |
100-199 | 1950 € |
200-499 | 2950 € |
500 - | 3950 € |
Ohjausryhmäjäsenyys
Yhdistyksen hallituksen apuna toimii neuvoa antava ohjausryhmä, johon kuuluvat ohjausryhmäjäsenet ja erikseen kutsutut asiantuntijat.
Ohjausryhmäjäsenyys on tarkoitettu yrityksille ja yhteisöille, joille avoin lähdekoodi on merkittävä strateginen kysymys, ja jotka haluavat olla keskeisesti vaikuttamassa avoimen lähdekoodin liiketoiminnan kehittymiseen Suomessa.
Ohjausryhmäjäsenet ovat yhdistyksen varsinaisia jäseniä. Ohjausryhmäjäsenille kuuluvat kaikki varsinaisen jäsenyyden edut ja palvelut. Ohjausryhmäjäsenille tarjotaan lisäksi muun muassa erillisiä näkyvyyspalveluja ja vaikuttamisen paikkoja. Ohjausryhmäjäsenten logot näkyvät keskeisellä paikalla COSSin verkkosivuilla sekä muissa viestintämateriaaleissa.
Ohjausryhmäjäsenet maksavat varsinaisten jäsenten jäsenmaksun lisäksi ohjausryhmämaksun, joka porrastetaan organisaation Suomessa toimivan henkilöstön määrän perusteella alla olevan taulukon mukaisesti.
Ohjausryhmämaksut
Ohjausryhmäjäsenet maksavat varsinaisten jäsenten jäsenmaksun lisäksi ohjausryhmämaksun, joka porrastetaan organisaation Suomessa toimivan henkilöstön määrän perusteella alla olevan taulukon mukaisesti.
Henkilöstömäärä | Ohjausryhmämaksu (+ALV 24%) |
---|---|
1 – 199 | 1 450 € |
200 - | 2 950 € |
Liity COSSin yhteisöjäseneksi!
Voit liittyä COSSin varsinaiseksi jäseneksi eli yhteisöjäseneksi täyttämällä oheisen jäsenhakemuslomakkeen. Yksityishenkilöt voivat halutessaan liittyä COSS ry:n kannatusjäseniksi.
Hakemus käsitellään seuraavassa yhdistyksen hallituksen kokouksessa, jonka jälkeen olemme teihin yhteydessä.
Kiitos hakemuksestanne!