Innokylä kannustaa avoimeen kehitykseen valtion sähköisessä hallinnossa

27.11.2014Moona Salomäki
Uutiset 0 kommenttia

Suomalainen Innokylä on verkkoalusta julkishallinnon palvelumallien ja
-käytäntöjen kehittämiseen. Innokylä osoittaa, että innovaatio tarvitsee avoimia prosesseja, jossa mukana ovat käyttäjät, ammattilaiset, johtajat, asiantuntijat sekä poliittiset päätöksentekijät. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman koordinaattori Pasi Pohjola kertoo, että avoin innovaatio
ja osallistuminen ovat tärkeitä valtion sähköisessä hallinnossa.

Innokylä-katalogi listaa yli 700 projektia ja kuvailee 1 300 palvelumallia ja toteutusta. Vuonna 2011 perustetulla alustalla on nyt jo yli 4 700 rekisteröitynyttä käyttäjää. Lisäksi alustalla vierailee kuukausittain noin 22 000 kävijää. Pohjolan mukaan Innokylän merkittävin osa on se, että alusta mahdollistaa uusien palvelumallien ja käytäntöjen yhteiskehityksen ja toteutuksen.

“Kannustamme palvelun kehittäjiä avaamaan ja jakamaan tuloksia, kuten erilaisia palvelumalleja ja käytäntöjä. Kuka vain voin hyödyntää niitä ja oppia näistä projekteista” Pohjola kertoo. Avoimet prosessit tuottavat myös parempia projekteja ja uudet tehokkaat palvelut voidaan näin ollen löytää nopeammin. Alusta vauhdittaa innovaatioiden jakamista. Pohjolan mukaan johdon tulee korostaa avoimia ja osallistumisen mahdollistavia projekteja. Palveluiden kehityskäytäntöjen muuttaminen on verrattain hankalaa. “Ilman muutospainetta prosessi veisi paljon enemmän aikaa” Pohjola toteaa.

Lue lisää
JoinUp

Kommentit on suljettu.

Tilaa uutiskirjeemme

Olen tutustunut rekisteriselosteeseen ja hyväksyn ehdot.*

Seuraa meitä