Opinsys Oy:n ja Oulun kaupungin välisellä sopimuksella merkittäviä kustannussäästöjä ja toimivuutta

5.5.2014Moona Salomäki
Jäsenet tiedottavat 0 kommenttia

Oulussa kymmenessä koulussa pilotoidaan vuosina 2013 – 2015 tietotekniikkapalveluidenjärjestämistä uudella tavalla. Opinsys Oy vastaa tietokoneiden ja koulujen langattoman lähiverkon toiminnasta. Opettajat on perehdytetty uuteen järjestelmään ja tarvittaessa heille tarjotaan myös tukea ongelmatilanteissa. Oulun kaupungin ja Opinsys Oy:n välinen sopimus sisältää myös tarvittavat palvelimet sekä langattomaan tiedonsiirtoon tarvittavat tukiasemat. Oulun tietotekniikka vastaa kuitenkin edelleen tietoliikenneyhteydestä.

Sopimuksella saavutetaan myös kustannussäästöjä. Palvelusopimuksella Oulun kaupunki säästyi 300 000 € laitehankinnoilta, sillä Kiimingin ja Haukiputaan koulujen 600 tietokonetta olisi pitänyt uusia ilman sopimusta. Sopimus kuitenkin mahdollistaa jo aiemmin olemassa olevien tietokoneiden käytön, sillä käytettävä tekniikka on erilaista. Kustannustehokkuus saavutetaan laitteiden pidennetyllä elinkaarella ja vaihtoehtoisen tekniikan käyttökustannuksista.

Palvelusopimuksen myötä kouluille on otettu käyttöön laajennettu langaton lähiverkko, poikkeuksellisin järjestelyin. Langattomuus on toteutettu siten, että kouluilla on noin tukiasemia noin 350, joista suurin osa on tietokoneisiin kytkettyjä antennilaitteita. Järjestelyn ansiosta kaapelointiin ja laitteiden hankintoihin liittyvät kustannukset on eliminoitu. Sopimuksen vakiohintaan kuuluvat siis kaikki langattoman verkon laitteet.

Järjestelmän pohjalla on Linux-käyttöjärjestelmä. Opinsys Oy:n koulukäyttöön rakentaman kokonaisuuden historia ulottuu kymmenen vuoden taakse ja käyttäjiä sillä on Suomessa jo 45 000.

Lisätietoja antavat:

Jarmo Laitinen, Oulun kaupunki, suunnittelupäällikkö 044 703 8263
Sirpa Tikkala, Oulun kaupunki, opetusteknologian ohjaava opettaja 040 511 5436
Jaakko Järvenpää, Oulun kaupunki, tietohallintoasiantuntija 044-703 1618
Jouni Lintu, Opinsys Oy, toimitusjohtaja 040-777 0412

Takaisin

Kommentit on suljettu.

Tilaa uutiskirjeemme

Olen tutustunut rekisteriselosteeseen ja hyväksyn ehdot.*

Seuraa meitä