COSS.fi

COSS.fi

Dudella avoin lähdekoodi ja aktiivinen osallistuminen yhteisön toimintaan ovat osa menestystä

Digitoimisto Dudella avoimuus ja avoin lähdekoodi ovat osa jokapäiväistä toimintaa ja niiden tarjoamat mahdollisuudet on ymmärretty jo yrityksen perustamishetkestä lähtien. “Kun perustin Duden suunnittelijakollegani Laitisen Juhan kanssa, olin jo valmiiksi open source -maailmassa vahvasti läsnä. Olen aina tykännyt avoimen lähdekoodin periaatteista ja siitä, että ikään kuin kierrätetään hyvää eteenpäin.”, kertoi Duden teknologiajohtaja Roni Laukkarinen.

WordPressin valinta yrityksen ainoaksi alustaksi oli ilmiselvä. Laukkarinen itse on käyttänyt WordPressiä omissa sivuprojekteissaan ja blogeissaan vuodesta 2005. “Koska WordPress on avointa lähdekoodia ja edellyttää, että kaikki sille julkaistut lisäosat ja teemat julkaistaan avoimen lähdekoodin lisenssillä, oli luontaista lähteä jatkamaan kuviota omassa toiminnassaan”.

"Mitä suurempi yhteisö, sitä pidempään löytyy tukea niin koodi- kuin yhteisötasollakin, eikä asiakaskaan jää toimittajaloukkuun kun projektille löytyy aina jatkaja."

WordPress-yhteisö tiiviisti mukana toiminnassa

Aktiivinen osallistuminen WordPressin maailmanlaajuiseen yhteisöön on antanut paljon uusia ajatuksia toiminnan kehittämiseen liittyen sekä auttanut pysymään ajan hermoilla. “Avoimen lähdekoodin yhteisö laajentaa omaa työporukkaamme ja motivoi kehittämään myös WordPressistä entistä paremman. Kaikki tämä ajaa kaikkien asioita eteenpäin ja lisää jokaisen työmotivaatiota entisestään. Meille on tärkeää, että "kehittämistä" ja avoimeen lähdekoodiin liittyvää tekemistä ei ole rajattu mitenkään.”, Laukkarinen kertoo.

Kontribuutioita Dude on tehnyt WordPressin lähes joka osa-alueeseen kuten ytimeen, lisäosiin, teemoihin ja käännöksiin aina kun siihen on tarjoutunut tilaisuus. Yrityksen kehittäjä Timi Wahalahti käyttää myös viikottain työaikaansa WordPress-yhteisön kehittämiseen WordPress Global Community Debutyn roolissa.

"Avoimen lähdekoodin osallistuminen tulee pitkälti ihmisten osallistumisesta ja meillä se näkyy upeasti siinä, että porukassa on monta avoimen lähdekoodin kannattajaa."

“Lisäksi yrityksenä olemme sponsoroineet paljon WordPress-tapahtumia, järjestetty vuosia WordPress Meetuppeja, oltu puhumassa WordPress-tapahtumissa ja luonnollisesti oltu mukana osallistujana jokaisessa. Osallistuminen on meille luontaista ja se on hieno tapa kierrättää sitä hyvää, mitä olemme myös itse avoimen yhteisön ja lähdekoodin kautta saaneet.”.


Digitoimisto Dude Oy

Digitoimisto Dude Oy on vuonna 2013 perustettu yritys, joka suunnittelee ja toteuttaa räätälöityjä WordPress-verkkosivuja, -verkkopalveluja, verkkolehtiä ja verkkokauppoja. Keskiössä ovat räätälöidyt toteutukset, mikä tarkoittaa sitä että ei rakenneta WordPress-toteutuksia kolmannen osapuolen valmisteemojen tai lisäosien kautta, vaan tehdään mahdollisimman paljon itse asiakasta varten. Toiminnan ydinperiaatteisiin kuuluu läpinäkyvyys ja se näkyy myös työtavoissa. Yrityksellä on alusta asti ollut päivänselvää julkaista koodi GitHubissa avoimesti, poislukien luonnollisesti asiakasprojektit. Laadukkaan koodin lisäksi  Dude suunnittelee myös sivuston visuaalisen ilmeen itse. Vuonna 2021 Dude työllistää seitsemän henkilöä.

"Ole uskottava."

Scroll to Top