COSS.fi

COSS.fi

Koodikerho siirtyy osaksi COSSin toimintaa

Koodikerho järjestää koululaisille iltapäiväkerhoina koodauksen opetusta. Koodikerhot on tarkoitettu yli kolmasluokkalaisille, eli 9+ -vuotiaille lapsille. Kerhot järjestetään paikallisten koulujen tiloissa ja tuella. Kerhoa vetää ohjelmoinnista kiinnostunut opettaja tai muu aikuinen, esimerkiksi IT-alalla työskentelevä vanhempi. Opetusmateriaalit tuottaa Koodikerho.fi -verkosto.

Koodikerho ei ole ollut virallinen organisaatio, vaan ruohonjuuritason liike koodaustaidon siemenen levittämiseksi ympäri Suomea. Aikaisemmin Koodikerho on tukeutunut COSSin apuun, kun on tarvittu virallista tahoa esim. rahaliikenteen käsittelyssä. Jatkossa COSS ottaa entistä isomman roolin Koodikerhon valtakunnallisessa koordinoinnissa ja toiminnan edistämisessä, kun toiminta siirtyy osaksi COSS:n toimintaa.

Viestinnän ja koordinoinnin lisäksi COSSin on tarkoituksena kehittää kokonaiskonseptia ja toimintamallia ja käynnistää yhteisön sekä ohjausryhmän toiminta. Koodikerhon toiminnan kannalta on tärkeää saada yritysten tuen lisäksi julkisen puolen kuten koulujen ja kuntien tuki. Tämän vuoksi sidosryhmiä tullaan tapaamaan aktiivisesti toiminnan laajentamiseksi.

Koodikerhon avulla pyritään herättämään nuorten kiinnostusta koodaamiseen ja erilaisiin teknologioihin. Yrityksille Koodikerho tarjoaa oivan tilaisuuden toteuttaa omaa yhteiskuntavastuutaan.

Lue lisää kuulumisia Koodikerhon blogista: Koodikerho vuonna 2017

Mikäli sinä tai organisaatiosi haluaa lähtee mukaan Koodikerhon toimintaan tai tukemaan sitä, ota yhteyttä info@koodikerho.fi

Scroll to Top