COSS.fi

COSS.fi

Gofore Oy on valittu STM:n työsuojeluhallinnon tietojärjestelmätoimittajaksi

Tavoittena on kehittää keskeisiä työprosesseja tukevat työvälineet työsuojeluvalvontaan, sen suunnitteluun sekä seurantaan.

Sosiaali- ja Terveysministeriö on valinnut Gofore Oy:n työsuojeluhallinnon Valtimo-tietojärjestelmähankinnan toimittajaksi. Hankkeen kokonaisarvo on maksimissaan 1,5 miljoonaa euroa. Ensimmäisessä vaiheessa Gofore toimittaa Rakenteinen tarkastuskertomus-sovelluksen, jonka sovitun toimitussisällön kokonaishinta on noin 420 000 euroa. Lisäksi tilaajalla on optiot hankkia Goforelta järjestelmäkokonaisuuden muita osia kuten Valvonnan toimintamalli sekä Raportointi- ja Sähköisen asioinnin osiot.

Valtimo-hankkeessa kehitetään nykyaikaiset tietojärjestelmät työsuojeluvalvonnan käyttöön. Tietojärjestelmien avulla pyritään vähentämään päällekkäistä työtä, kun aiemmassa työprosessin vaiheessa valmisteltua hyödynnetään myöhemmin. Tarkastuksen jälkityöt vähenevät, kun tarkastuskertomus perustuu suunniteltuun tarkastuksen asialistaan ja raportointi syntyy osana tarkastajan työprosessia. Työsuojeluvalvonnan vaikuttavuus kasvaa, kun tarkastajilla on enemmän aikaa itse valvontaan. Ratkaisu toteutetaan asiakkaan määrittelemien toimintaprosessien ja vaatimusten perusteella räätälöidysti.

”Olemme erittäin iloisia päästessämme toimittamaan ministeriölle uusimpien linjausten mukaisen avoimiin rajapintoihin ja palvelukeskeiseen arkkitehtuuriin perustuvan tietojärjestelmän. On hienoa nähdä, että julkisella sektorilla on päästy uusien linjausten teon jälkeen myös konkreettisiin toimiin järjestelmähankinnoissa”, kehitysjohtaja Petteri Venola Gofore Oy:stä kertoo.

Gofore Oy on vuonna 2001 perustettu liiketoimintalähtöinentietojärjestelmien kehittämisen konsultti, järjestelmätoimittaja ja -integraattori. Yhtiö on erikoistunut löytämään kustannustehokkaita tapoja asiakkaan IT-järjestelmien kehittämiselle heterogeenisissa toimintaympäristöissä. Yhtiön välineinä tässä työssä toimivat modernit yritysarkkitehtuurin kehittämisen menetelmät, kuhunkin tilanteeseen sopivimmat teknologiat sekä palvelukeskeisen arkkitehtuurin (SOA) huippuosaaminen. Gofore Oy:n tärkeimpiä asiakkaita ovat mm. Elisa Oyj, Liikennevirasto (Tiehallinto), Tampereen kaupunki sekä Alma Media Interactive Oy. Yhtiöllä on toimipisteet Tampereella ja Helsingissä. Yhtiö tavoittelee kuluvalla tilikaudella 1,8 miljoonan euron liikevaihtoa.


Lisätietoja:
Gofore Oy
Kehitysjohtaja
Petteri Venola
Puh. 0400 805 487
Sähköposti: petteri.venola (at) gofore.com

Scroll to Top