COSS.fi

COSS.fi

Avoimen datan kilpailu Apps4Finland 2011 käynnissä!

Lehdistötiedote 15.6.2011
Vapaa julkaistavaksi

Apps4Finland-kilpailu on avattu vuodelle 2011. Kilpailu innostaa kansalaisia ideoimaan ja kehittämään uusia tapoja hyödyntää julkishallinnon avoimia tietovarantoja. Kilpailussa on tänä vuonna neljä pääsarjaa ja palkintoja jaetaan kaikkiaan 21 000 euron arvosta. Kilpailu on käynnissä 23.10.2011 asti. Järjestäjinä ovat Suomen Verkkodemokratiaseura ja Forum Virium Helsinki.

Valtio ja kunnat julkaisevat yhä enemmän tietojaan verkkoon kaikkien käytettäväksi. Hallitus on tehnyt keväällä julkisten tietoaineistojen saatavuudesta periaatepäätöksen, jossa tuetaan tietoaineistojen avointa saatavuutta. Apps4Finland-kilpailulla halutaan kannustaa julkista sektoria avaamaan tietovarantojaan kehittäjien käyttöön.

”Kuntien ja valtion tietokantojen uumenissa piileskelee hiomattomia jalokiviä, joita me vasta alamme oppia löytämään ja hiomaan uusiksi palveluiksi. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat”, kilpailun tuomariston puheenjohtaja Jyrki Kasvi kiteyttää.

Kilpailu on käynnissä 23.10.2011 asti. Palkinnot jaetaan marraskuun lopussa Helsingissä. Yleisö voi äänestää omia suosikkiaan kilpailun kotisivuilla osoitteessa www.apps4finland.fi. Äänestys on käynnissä 18.11.2011 asti.

Kilpailun pääsponsori on Helsingin Sanomat. Kilpailun sponsoreita ovat lisäksi Helsinki Region Infoshare, Kirjastot.fi, Liikenne- ja viestintäministeriö, Maanmittauslaitos, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Sitra, Työ- ja elinkeinoministeriö ja Yleisradio.

Jaossa kaikkiaan jopa 21 000 euroa

Apps4Finland-kilpailussa jaetaan tänä vuonna yhteensä 21 000 euron edestä palkintoja.

Kilpailussa on neljä kilpailusarjaa: Idea-, Sovellus-, Visualisointi- ja Datan avaus -sarja. Suurin yksittäinen palkinto jaetaan Sovellussarjan voittajalle, 3000 euroa. Visualisointisarjan ykköselle jaetaan 2000 euroa, Idea- ja Datan avaus -sarjan voittajat saavat 1000 euroa kummatkin.

Aikaisempien vuosien tapaan Ideasarjassa haetaan ideoita ja ongelmia, joihin ihmiset toivovat ratkaisuja. Sovellussarjassa haetaan avoimia tietovarantoja hyödyntäviä sovelluksia.

Uusina sarjoina tänä vuonna kilpailussa ovat Visualisointisarja, jossa palkitaan avoimeen dataan pohjautuvia visualisointeja sekä Datan avaus -sarja, jossa palkitaan kilpailutöitä, jotka ovat edes auttaneet avoimen datan saatavuutta. Sarjassa palkitaan sekä julkisen sektorin toimijan ansiokas datan avaus että yksityisten henkilöiden tekemä datan avaus -työ.

Lisäksi kilpailussa jaetaan erikoispalkintoja eri teemaan liittyen. Helsingin Sanomien tietojournalismin erikoispalkinto (3000€) annetaan kilpailutyölle, joka jalostaa parhaiten tietoa journalistisesti mielenkiintoiseksi sovellukseksi, interaktiiviseksi grafiikaksi tai visualisoinniksi. Maps4Finland-paikkatiedon erikoispalkinnossa (2000€) palkitaan erityisen ansiokkaasti paikkatietoa hyödyntävä kilpailutyö. Ylen datan käytön erikoispalkinnolla (2000€) palkitaan työ, joka ansiokkaasti käyttää hyväkseen Ylen avaamia tietolähteitä. Kulttuuridatan erikoispalkinnossa (1000€) palkitaan kiinnostavalla tavalla eri kulttuuriaiheista tietoa yhdistävä kilpailutyö.

Apps4Finland-kilpailu järjestetään nyt kolmatta kertaa. Viime vuoden kilpailuun tuli 30 kilpailutyötä. Kilpailussa palkittiin esimerkiksi eduskunnan tietoja avannut Eduskuntarajapinta-kilpailutyö (Mikko Heikkinen), joka avasi Eduskunnan äänestystulokset sovelluskehittäjien käyttöön. Toinen palkittu sovellus Tässä.fi kertoo, mitä kaikkea tapahtuu lähelläsi. Tässä.fi-palvelussa on julkisen liikenteen reititys kohteisiin helposti ja aina saatavilla, myös matkapuhelimessa.

Aikataulu ja  yhteystiedot

Kilpailu on alkanut ja kilpailutöiden viimeinen jättöpäivä on 23.10.2011. Kilpailutöistä valitaan 11.11.2011 mennessä finalistit, joista palkitaan voittaja Helsingissä 22.11.2011.

Kilpailusta saa lisätietoa osoitteesta www.apps4finland.fi.

Facebook: https://www.facebook.com/Apps4Finland
Twitter: http://twitter.com/Apps4Fi
Sähköpostilista: http://groups.google.com/group/apps4finland

Lisätietoja:
Apps4Finland-kilpailu
Projektipäällikkö
Jaakko Rajaniemi
+358 50 339 1387
jaakko.rajaniemi@gmail.com

Suomen Verkkodemokratiaseura

Suomen Verkkodemokratiaseura edistää verkossa toimivien demokraattisten järjestelmien kehittämistä ja käyttöönottoa Suomessa. Seura edistää myös verkkodemokratian tutkimusta ja siihen liittyvien kokeiluiden organisoimista Suomessa. www.verkkodemokratia.fi

Forum Virium Helsinki

Forum Virium Helsinki kehittää uusia digitaalisia palveluja yhdessä yritysten, Helsingin kaupungin ja muiden julkisten toimijoiden kanssa. Helsingin kaupungin asukkaat osallistuvat palvelujen kehittämiseen ja testaamiseen. Tavoitteena on synnyttää parempia palveluita ja kasvavaa liiketoimintaa vahvan osaamisen perustalle sekä avata yhteyksiä kansainvälisille markkinoille. www.forumvirium.fi

Scroll to Top