COSS.fi

Kansanedustaja Jyrki Kasville myönnettiin vuoden 2018 Open World Hero -tunnustus työstään avoimuuden edistämiseksi

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus – COSS ry on myöntänyt vuoden 2018 Open World Hero -tunnustuksen kansanedustaja Jyrki Kasville. Palkinto luovutettiin Tampereella järjestettävän kansainvälisen teknologia-alaan keskittyvän Mindtrek-konferenssin yhteydessä 10.10.2018.

Jyrki Kasvi on ajanut ansiokkaasti avoimen teknologian ja avoimuuden asiaa eri foorumeilla. Hän on ollut Espoon valtuustossa vuodesta 1996 ja Eduskunnassa kolme kautta vuodesta 2003 alkaen toimien muun muassa tulevaisuus- ja hallintovaliokunnassa sekä liikenne- ja viestintävaliokunnassa edistäen tietotekniikan hyödyntämistä ja avoimuutta. Vuosina 2011 – 2015 Jyrki toimi Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKE ry:n tutkimus- ja kehitysjohtajana edistäen erityisesti avointa dataa. Tietosuoja-, tietoturva- ja tekijänoikeuskysymykset ovat olleet aina Kasvin agendalla. Jyrkiä on kuultu, kun on tarvittu näkemyksiä vaikka sähköisestä äänestämisestä tai massaurkinnasta tai siitä, miten sähköisiä palveluja tulisi kehittää kansalaisen parhaaksi: ’sähköiset palvelut, verkkourkinta ja kyberturvallisuus ovat liian tärkeitä jätettäväksi teknokraateille’.

Open World Hero on COSS ry:n jakama tunnustus, jonka tavoitteena on edistää tietojärjestelmien avoimuutta. Vuosittain jaettava palkinto myönnetään merkittävää työtä tämän tavoitteen eteen Suomessa tehneelle henkilölle tai organisaatiolle. Kiertopalkintona on suomalaisen taiteilijan Virginie Loÿn lasimosaiikkipallo In the Nucleus, Ytimessä. Teoksen aiheena on Linus Torvaldsin työ avoimen lähdekoodin kehittäjänä ja se kuuluu sarjaan Suuria suomalaisia sankareita. Kiertopalkinnon on COSS ry:lle lahjoittanut IBM Finland.  Perinne sai alkunsa vuonna 2013, kun COSS ry palkitsi Open World Hero -nimityksellä Unelmakoulu-projektin. Tämän jälkeen voittajina ovat olleet Michael ”Monty” Widenius (2014), Helsingin kaupunki (2015), Timo Sirainen, Dovecot Oy (2016) sekä professori Tommi Mikkonen (2017).

 

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus – COSS ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tehtävänä on auttaa jäseniään menestymään avointa lähdekoodia, avointa dataa, avoimia rajapintoja ja avoimia standardeja hyödyntäen.

Lisätietoja:

Kiertopalkintona on suomalaisen taiteilijan Virginie Loÿn lasimosaiikkipallo In the Nucleus, Ytimessä.

Kiertopalkintona on suomalaisen taiteilijan Virginie Loÿn lasimosaiikkipallo In the Nucleus, Ytimessä.

Timo Väliharju
Toiminnanjohtaja, COSS ry
timo.valiharju@coss.fi
+358 50 330 3339

Mikko Malmgren
Hallituksen puheenjohtaja, COSS ry
mikko.malmgren@malmcon.fi
+358 44 756 2449

Scroll to Top