COSS.fi

Liberlandin vapaan tasavallan presidentti saapuu lokakuussa teknologia-alan Mindtrek-konferenssiin Tampereelle

Jo 22. kertaa järjestettävä kansainvälinen teknologia-alaan keskittyvä Mindtrek-konferenssi valtaa jälleen 10.-11.10.2018 Tampere-talon. Viime vuonna tapahtuma houkutteli paikalle noin 900 osallistujaa, ja tänä vuonna odotetaan yhtä suurta menestystä. Mindtrek kokoaa yhteen Tampereelle laajan kirjon eri alojen asiantuntijoita ja päättäjiä verkostoitumaan yli toimialarajojen sekä kuulemaan, oppimaan ja inspiroitumaan teknologia-alan ajankohtaisista ja nousevista aiheista.

Tänä vuonna konferenssin pääpuhujaksi saapuu Suomeen Liberlandin vapaan tasavallan presidentti, Vít Jedlička. Jedlička nousee Mindtrekin päälavalle Tampere-talossa torstaina 11. lokakuuta kertomaan vuonna 2015 perustetusta Kroatian ja Serbian välissä sijaitsevasta noin 7 neliökilometrin kokoisesta mikrovaltiosta, jossa hyödynnetään muun muassa uusimpia blockchain-teknologioita. Lisäksi valtion valuuttana käytössä on bitcoin. Liberlandin mottona on “To live and let live” (= elää ja antaa elää), koska mikrovaltiossa uskotaan vahvasti ihmisten vapauteen, joka on turvattu perustuslaissa, joka merkittävästi rajoittaa poliitikkojen voimaa vaikuttaa liikaa kansalaisten vapauteen. Liberlandin kansalaisuutta on hakenut tähän mennessä jo puoli miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Näiden joukossa on myös tuhansia suomalaisia.

Konferenssin päälavalle nousevat lisäksi muun muassa brittiläinen open source -guru, Simon Phipps, (President of the Open Source Initiative, Opensource.org) sekä kanadalainen teknologiaa ja muotia yhdistävän Electric Runwayn perustaja & “Fashion Futurist”, Amanda Cosco, kertomaan miten lisätty todellisuus ja virtuaalitodellisuus tulevat yhdessä muuttamaan muotiteollisuuden tulevaisuutta.

Tänä vuonna kuudesta eri teemoitetusta osatapahtumasta muodostuva konferenssiohjelma on monipuolisempi kuin koskaan aiemmin. Tulevaisuuden teknologioihin keskittyvässä konferenssissa teemoina esillä avoin lähdekoodi ja avoin data kuin myös älykkäät kaupunkiratkaisut, virtuaalitodellisuus, tekoäly sekä terveys- ja opetusteknologiat. “Odotamme innolla presidentti Jedličkan saapumista Tampereelle. Haluamme Mindtrekina olla tuomassa joka vuosi Suomeen uusia ja nousevia kansainvälisiä nimiä puhumaan aiheista, jotka ovat ajankohtaisia ja keskustelua herättäviä”, toteaa Mindtrek-konferenssin koordinaattori Peppi Heikkilä.

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus - COSS ry on ottanut vastuun konferenssin tuottamisesta vuodesta 2015 lähtien. Mindtrekin tukena ovat Tampereen kaupunki, pääyhteistyökumppanit Microsoft Suomi ja Huawei sekä lukuisat muut alan toimijat ja yhteistyötahot.

“Mindtrek tuo Tampereen alueelle vuosittain monipuolisen yhdistelmän kansainvälisiä osallistujia ja yrityksiä sekä paljon oheistapahtumia. Mindtrekin tavoitteena on luoda entistä enemmän mahdollisuuksia teknologian ja liike-elämän, julkisen sektorin sekä yksilöiden kohtaamisille. Mindtrek tapahtumana on mukana kehittämässä Tampereen alueen kansainvälistä tunnettuutta, kasvua sekä lisäämässä alueen houkuttelevuutta kansainvälisten yritysten näkökulmasta”, toteaa toiminnanjohtaja Timo Väliharju COSS ry:stä.

 

www.mindtrek.org

 

Lisätietoja

Peppi Heikkilä
Conference Coordinator, Mindtrek
peppi.heikkila@mindtrek.org
+358 40 350 3957

Lisätietoa Mindtrekiin akkreditoituville median edustajille löydettävissä osoitteessa www.mindtrek.org/2018/media-press/

 

Scroll to Top