COSS.fi

COSS.fi

Avoin lähdekoodi avainasemassa Euroopan digitaalisessa muutoksessa

Euroopan komissio julkaisi syyskuussa tutkimuksen avoimen lähdekoodin vaikutuksista. Tutkimuksessa ilmeni, että avoimen lähdekoodin ohjelmistot ja laitteistot ovat avainasemassa digitaalisessa muutoksessa ja vaikuttavat myös merkittävästi EU:n bruttokansantuotteeseen. Raportissa todettiin, että mikäli avoimen lähdekoodin kontribuutiot nousisivat EU:ssa 10%, tämä näkyisi alueen bruttokansantuotteessa vuosittaisena 100 miljardin korotuksena.

Kyseinen tutkimus on merkittävä julkaisu ja suunnannäyttäjä Euroopan komission toimesta. Avoimen maailman kannalta tutkimuksessa esille tuotujen havaintojen uskotaan vievän toimialaan vauhdilla eteenpäin. Lisäksi tutkimuksen myötä suositeltiin perustettavaksi OSPO ( Open Source Program Office) vauhdittamaan kehitystä. Myös lisärahoituksen tarve nostettiin esille asian edistämiseksi.

“On hienoa nähdä, että avoin lähdekoodi on nousemassa Euroopassa strategiseen asemaan yhtenä keinona siirtyä kohti digitaalista suvereniteettia” kommentoi COSS ry:n toiminnanjohtaja Timo Väliharju asiaa. “Tässä käy hyvin ilmi, miten merkittävä osa avoin lähdekoodi on Euroopan taloutta.”

Tutkimuksen laatimisesta vastasivat Fraunhoferin ISI ja OpenForum Europe ja mukana työskentelyssä toimi maailmanlaajuisesti yli 100 tutkijaa ja päätöksentekijää sekä useita organisaatioita, yrityksiä ja yksilöitä. Tarkoituksena on tarjota tietoa tutkijoille ja päätöksentekijöille, jotta digitaalisen tulevaisuuden innovatiivisuutta, kestävyyttä ja avoimuutta voidaan parantaa.

Scroll to Top