COSS.fi

COSS.fi

Haltu mukana EduCloudin kehityksessä – yhteistyöllä ja avoimuudella erinomaisia tuloksia

Haltu Oy:n Ilkka Hakkari kuuli EduCloud-projektista ensimmäisen kerran syksyllä 2013. Tämän vuoden keväällä hankkeen käynnistyessä Ilkka alkoi käsittää, mistä hankkeessa oikeastaan oli kyse: Suomeen oli viimein tulossa kansallisen tason järjestelmä siihen, mihin Haltu oli jo useamman vuoden pyrkinyt Unelmakoulu-projektin parissa.

Kun Tieteiden talolla huhtikuun alussa järjestettiin projektin ensimmäinen design day, oli Ilkka paikalla muiden mukana. Tilaisuudessa alkoi selkeytyä, mitä ajatuksia hankkeen taustalla oli ja miksi järjestelmä haluttiin pystyttää. ”Oli hienoa, kuinka yli 20 keskenään erilaista toimijaa saatiin samaan tilaan keskustelemaan yhdessä”, Ilkka kertoo. Hän ei kuitenkaan vielä tuolloin osannut arvioida, mikä hankkeen todellinen laajuus ja oma rooli siinä vielä tulisi olemaan.

EduCloudin toinen design day toukokuussa oli käänteentekevä Ilkan kannalta. Tilaisuudessa ilmoitettiin Tampereen Demolaan koostetun kesätiimin aloittavan työskentelyn EduCloud-konseptin yhden keskeisen osa-alueen eli avoimen markkinapaikan, basaarin, parissa. Lisäksi päätettiin, että mukana olevista toimijoista Haltu, Unelmakoulu, Ubiikki Oy ja Peda.net lähtisivät yhdessä miettimään ratkaisua toteutukseen. Nämä neljä tapasivatkin pian Tampereella ja määrittelivät kertaheitolla ehdotuksensa API-toteutuksesta, jolla basaari, sisällöntuottajat ja oppimisjärjestelmät voisivat keskustella keskenään. Ehdotus toimitettiin Demolan tiimille ja Ilkan rooli hankkeessa alkoi kasvaa.

Demolan tiimi on ensimmäistä kertaa tekemässä palvelua opetuspuolelle, ja näin ollen apua tekniikoissa ja opetusympäristöissä on kaivattu. Demola ja Haltun toimisto sijaitsevat lähellä toisiaan, joten Ilkka on viettänyt paljon aikaa tiimin kanssa. Oppimisympäristöjen parissa työskennelleestä Ilkasta onkin tullut tiimille eräänlainen neuvonantaja. Muutaman kerran tiimi on lähettänyt Ilkalle kysymyksiä sähköpostitse, jolloin tämä on vastausten näpyttelyn sijaan mennyt paikan päälle kertomaan omat näkemyksensä kunkin vaihtoehdon hyvistä ja huonoista puolista – usein tussitaululle piirtämällä havainnollistaen. Lopulliset päätökset Ilkka on kuitenkin jättänyt tiimin käsiin: ”Ei ole minun tehtäväni sanella, miten mikäkin tulisi toteuttaa.”

Demolan tiimi on kesän aikana edennyt huimaa vauhtia alustan rakentamisessa, ja tiimin Scrum Master Vesa Härkönen Sampo Software Oy:ltä uskookin, että ”Ilkan apu on ollut ehdottoman tärkeää, että tässä projektissa ollaan päästy näin pitkälle.” Ilkalle itselleen hankkeeseen osallistuminen on ollut helppoa ja mielekästä. ”Tekemisen ja avoimuuden henki” on Opetus- ja kulttuuriministeriön projektipäällikkö Jarkko Moilasenkin mukaan kuvannut Demolan ja yritysten välistä yhteistyötä. Hän kokee, että basaarin synnyttäminen tällä mallilla on toiminut erittäin hyvin ja kannustaa muitakin liittymään mukaan yhteisiin talkoisiin.

Ilkan mielestä juuri tällainen asennoituminen on ollut parasta koko projektissa: siis se, että viralliseltakin taholta on esitetty tahtoa kaupallisten toimijoiden työskentelemisestä yhdessä suomalaisten oppijoiden eteen avoimia ratkaisuja hyödyntäen. ”Olen jäänyt Ilkasta siihen käsitykseen, ettei hän tee tätä rahasta tai työn vuoksi, vaan koska haluaa olla mukana rakentamassa Suomen opetusta”, vahvistaa Vesa Härkönen. Ilkan mielestä Suomen tehtävänä on toimia EduCloudissa käytettävän teknologian edelläkävijänä ja innovatiivisena toimijana, joka tuo ennakkoluulottomasti uusia trendejä alalle. ”Meillä on kaikki edellytykset siihen, jos vain niin haluamme”, hän maalailee.

 

Lue lisää ja osallistu:
GitHub
LinkedIn-keskusteluryhmä

Scroll to Top