Tampereen yliopisto on avannut opendata.uta.fi -palvelun, josta on mahdollista ladata avoimena datana yliopiston jakamia aineistoja. Ensimmäisessä vaiheessa Tampereen yliopiston avattavaksi dataksi valikoitui avointen yliopisto-opintojen ja Tampere3-ristiinopiskelun opintotarjonta, opintojaksojen toteutukset, ja kansainväliset vaihtokohteet sekä -ohjelmat.
Tampereen yliopisto haluaa olla mukana avoimuuden esilletuonnissa ja antaa yliopiston tuottamaa dataa muidenkin käyttöön. Tämä mahdollistaa uusia innovaatiota muualtakin kuin organisaation sisäpuolelta. Tampereen yliopisto haluaa kannustaa innokkaita koodareita ottamaan yliopiston tarjoamaa dataa käsittelyyn ja kehittämään sen pohjalta uusia palveluita.
”Avoimen datan palvelu istuu hyvin sekä Tampereen yliopiston toimintaperiaatteisiin että Tampere3:n tavoitteisiin. Palvelu mahdollistaa teknisesti esimerkiksi opiskelijoiden tehdä kurssien harjoitustöinään yliopiston dataa hyödyntäviä mobiilisovelluksia ja tarjota niitä koko yhteisön hyödynnettäväksi. Odotamme innolla mihin dataa keksitään hyödyntää! Lupaamme laajentaa palvelun kautta tarjottavaa datavalikoimaa aina kun siihen avautuu mahdollisuus”, toteaa Tampereen yliopiston tietohallintojohtaja Jussi Kivinen.
Lue lisää aiheesta:
Uutinen 6.4.2017: Tampereen yliopisto on avannut dataa jakoon kaikelle kansalle
Blogi 30.3.2017: Avoimen datan palvelu avattu
Tampereen yliopiston opendata.uta.fi -palvelu