COSS.fi

MariaDB sai ennätykselliset 25 miljoonaa euroa avoimen lähdekoodin tietokannan kehitykseen

Euroopan investointipankki (EIP) kertoo 8.5.2017 julkaisemassaan tiedotteessa myöntäneensä 25 miljoonan euron rahoituksen suomalaiselle MariaDB:lle, joka kehittää maailman nopeimmin kasvavaa avoimen lähdekoodin tietokantaa. Kyseessä on suurin kasvurahoitus, jonka EIP on myöntänyt millekään yritykselle Pohjoismaissa.

Rahoituksella on tarkoitus edistää MariaDB:n tuotekehitystyötä, jotta yritys pystyy palvelemaan kasvavaa kansainvälistä suuryritysasiakaskuntaansa. Lisäksi sillä tehostetaan yrityksen myynti- ja markkinointitoimintaa Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa. MariaDB aikoo myös palkata lähitulevaisuudessa lisää tietokantoihin erikoistuneita kehittäjiä Suomessa.

”Näin voimme tukea eurooppalaista ohjelmistoyritystä, jolla on vahvat innovaatiot ja suuri kasvupotentiaali. Juuri siihen Euroopan investointiohjelma pyrkii: tuemme Euroopan globaalia kilpailukykyä edistämällä osaavien ihmisten työllistymistä ja vahvistamme Euroopan asemaa teknologian viennissä”, toteaa ESIR-rahastosta ja innovaatiorahoituksesta vastaava EIP:n varapääjohtaja Ambroise Fayolle EIP:n julkaisemassa tiedotteessa.

Eri tietokantavaihtoehtojen käyttöastetta ja suosiota mittaavan DB-engines -palvelun mukaan avoimen lähdekoodin tietokantojen suosio on kasvanut neljässä vuodessa 35 prosentista 46 prosenttiin. Gartnerin arvion mukaan yli 70 prosenttia uusista yritysten sisäisistä sovelluksista kehitetään avoimen lähdekoodin tietokantojen päälle. Lisäksi puolet jo olemassa olevista kaupallisista tietokannoista vaihdetaan avoimeen lähdekoodiin vuoteen 2018 mennessä.

 

Lisätietoa aiheesta:

EIP:n tiedote 8.5.2017 – Euroopan investointipankilta 25 miljoonan euron rahoitus suomalaisen MariaDB:n kasvun tueksi

 

 

Scroll to Top