COSS:n ensimmäinen toimintavuosi yhdistyksenä on takana. Operatiiviseen toimintaan toimintamuodon muutos ei ole suuremmin vaikuttanut vaan yhdistyksen toimihenkilöt ja jäsenet ovat hoitaneet asioita aktiivisesti ja vahvojen perinteiden luomalta pohjalta. Itsenäistyminen yhdistykseksi on kuitenkin siirtänyt vastuun tekemisestä ja ennen kaikkea tulevaisuudesta aiempaa selvemmin COSS:n omiin käsiin, mikä on omiaan lisäämään motivaatiota ja aikaansaamisen mahdollisuuksia.
COSS:n sisäisten muutosten lisäksi koko Suomen ICT-kenttä elää vahvaa murrosta. Osittain syynä on Nokian ohjelmistokehityspanostusten väheneminen, mutta toimintaympäristössämme tapahtuu myös paljon muuta. Ohjelmistojen määrä ja monimutkaisuus jatkaa kasvuaan kaikilla aloilla; myös käsiteltävän ja hyödynnettävän tiedon määrä lisääntyy jatkuvasti. Monimutkaistuvassa maailmassa ja ohjelmistojen tullessa toimialoille, joilla niistä ei ole perinteisesti vahvaa kokemusta, ohjelmistojen laadun ja uudelleenkäytettävyyden merkitys kasvaa jatkuvasti.
Yhteiskunnalla ei ole yksinkertaisesti varaa keksiä pyörää uudestaan joka virastossa, yrityksessä ja kunnassa vaan hyviksi havaittuja ratkaisuja pitää pystyä hyödyntämään uudestaan eri paikoissa. Toisaalta tiedon määrän eksponentiaalinen kasvu lisää vaatimuksia avoimien rajapintojen ja tiedon siirrettävyyden suhteen. Sekä julkinen että yksityinen sektori suorastaan huutavat tehokkaita ratkaisuja, joita avoin lähdekoodi, avoin data ja avoimet järjestelmät ovat omiaan tarjoamaan.
ICT-tarpeiden kasvaessa joka puolella ja avointen ratkaisujen kilpailukyvyn parantuessa, Suomessa on samaan aikaan Nokia-ekosysteemistä vapautunut suuria määriä kokeneita ICT-alan osaajia vieläpä vahvalla avointen järjestelmien osaamisella. Nyt onkin Suomella ainutlaatuinen tilaisuus ottaa johtava asema avointen järjestelmien kehittäjänä ja hyödyntäjänä yli toimialojen. Tätä kehitystä myös COSS pyrkii fasilitoimaan tuomalla sekä julkisen että yksityisen sektorin toimijoita yhteen ja auttamalla parhaiden avointen ratkaisujen löytämisessä eri tilanteisiin.
Menestyksekästä kesää ja loppuvuotta kaikille jäsenille - tehdään yhdessä Suomesta ICT-kehityksen kärkimaa!
Jukka Hornborg
Ixonos Oyj
COSS ry hallituksen puheenjohtaja