COSS.fi

15 miljoonan dollarin rahoitus suomalaisille avoimen koodin yrityksille

Suomalaiset avoimen lähdekoodin toimijat, Vaadin ja MariaDB Corporation, ovat nousseet esille saamansa rahoituksen merkeissä. Molemmat yhtiöt uutisoivat asiasta tällä viikolla.

Vaadinin tiedotteessa kerrottiin noin 5,5 miljoonan euron (6 milj. dollaria) rahoituksen tulleen eEquitylta ja Suomen Teollisuussijoitukselta. Rahoituksella on tarkoitus tukea tutkimus- ja kehityspuolta. Myös ekosysteemin kehittämiseen tullaan kiinnittämään huomiota, sillä web-kehittämisen ekosysteemissä on ollut viime aikoina nopeita muutoksia. ”Nykyisen tuotevalikoiman ansiosta Vaadinilla on ainutlaatuinen mahdollisuus kehittää työkaluja tulevaisuuden verkkosovellusten tarpeeseen” yrityksen toimitusjohtaja Joonas Lehtinen linjaa.

MariaDB Corporation tiedotti puolestaan saaneensa noin 8,3 miljoonan euron (9 milj. dollarin) rahoituksen toimintansa tueksi. Lisäksi uutisessa kerrottiin yhtiön nimenneen uuden toimitusjohtajan, Michael Howardin.

Rahoituksella pyritään uuden toimitusjohtajan mukaan tehostamaan markkinointia, kasvattamaan palveluliiketoimintaa sekä investoimaan tuotekehitykseen.

”Nyt mennään täysillä eteenpäin! Tuotekehityksessä olemme jo laajentamassa MariaDB:tä uusille alueille, jotta käyttäjät voisivat käyttää open source tietokanta-alustaa mahdollisimman laajalti. Tämä yhdistettynä kasvavalla palveluliiketoiminnalla mahdollistetaan entistä kokonaisvaltaisempia ratkaisuja asiakkaillemme” kommentoi Rasmus Johansson (VP Engineering) MariaDB Corporation Ab:lta.

 

Lue lisää:
Vaadin.com
MariaDB Corporation
Bloomberg Business


Powered by MariaDB
Vaadin-logo500

 

 

Scroll to Top