COSS.fi

COSS.fi

DOB Webinaari: Mitä maailmalla tapahtuu avoimen datan ja henkilötietojen hallinnan saralla

28.09.2017 14:00 - 15:00

Suomessa on pitkään edistetty avointa dataa. Myös henkilötieto voisi olla ‘raaka-aine’ uusille digitaalisille palveluille, vaikka se ei määritelmän mukaisesti koskaan voi olla avointa dataa. Henkilötiedon avulla voidaan vaikuttaa muun muassa terveydenhoitoon, kehittää sovelluksia oman elämän hallintaan ja itsestä oppimiseen sekä toteuttaa palvelujen räätälöintiä ja kohdistettua markkinointia yksilöiden ehdoilla.

Elokuun lopussa (2017 ja myös ensivuonna) Helsingissä ja Tallinnassa järjestettiin kansainvälinen MyData-konferenssi, joka tarjosi näköalapaikan globaaliin kehitykseen henkilötietojen hallinnan alueella.

Maksuttomassa webinaarissa käydään MyData-konsepti tiiviisti läpi konferenssissa julkaistun MyData declarationin kautta ja annetaan yleiskuva siitä, missä maailmalla ollaan menossa. Lopussa aikaa keskustelulle ja ajatusten vaihdolle.

Webinaarin esiintyjänä on Antti Poikola, joka on kotimaassa ja kansainvälisesti aktiivinen ja verkostoitunut avoimien toimintatapojen kokeilija ja edistäjä (avoin data, MyData, avoin osallistuminen, avoin tiede). Poikola toimii tutkijana Helsinki Institute of Information Technology HIIT:ssä, puheenjohtajana Open Knowledge Finland ry:ssä ja konsulttina HILA Open Oy:ssa. Poikolan tutkimustyö keskittyy henkilödatan hyödyntämiseen ihmiskeskeisesti. Hän on Liikenne- ja viestintäministeriön julkaiseman “My Data – Johdatus Ihmiskeskeiseen Henkilötiedon Hyödyntämiseen.” -selvityksen pääkirjoittaja ja Helsingissä ja Tallinnassa järjestettävän kansainvälisen MyData konferenssin ohjelmavastaava.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset täällä.

 

Webinaari on osa DOB-webinaarisarjaa. Webinaarisarjassa esitellään DOB-innovaatioalustaa ja sen mahdollisuuksia sekä sovelluksia ja yritysesimerkkejä.

Datasta oivalluksia ja bisnestä -hanke on osa 6aika -ohjelmaa, jonka tavoitteena on synnyttää Suomeen uutta osaamista, liiketoimintaa ja työpaikkoja. Datasta oivalluksia ja bisnestä (DOB) -hanke auttaa yrityksiä ja start-upeja hyödyntämään data-analytiikan ja palvelumuotoilun käyttöä liiketoiminnassa. Yritykset rakentavat ekosysteeminsä kanssa uutta osaamista, uusia palveluja markkinoille ja uutta liiketoimintaa.

 


Aika

28.09.2017
14:00 - 15:00

iCal



Scroll to Top