Proactum jatkaa vahvaa kannattavaa kasvuaan ja tätä tukemaan on yrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty 9.8.2010 alkaen Timo Danilotschkin (47). Danilotschkin on kutsuttu myös Priorite-konsernin strategiajohtoryhmän jäseneksi.
Proactumin nykyinen toimitusjohtaja Pirjo Hannikainen siirtyy Proactumin hallituksen neuvonantajaksi alueinaan kansainväliset toiminnot ja nimetyt asiakkaat. Kiitämme Pirjoa hänen tähän astisesta työstään yhtiön hyväksi.
Proactum on Suomessa avoimen lähdekoodin yritysratkaisujen markkinajohtaja. Vuonna 2009 yritys sai mm. Suomen laatuinnovaatiopalkinnon ja listattiin Euroopan 10 innovatiivisimman kasvuyrityksen joukkoon. Asiakasreferenssejä viimeiseltä kolmelta vuodelta sillä on eri toimialoilta useita kymmeniä.
Uuden toimitusjohtajan tehtävänä on varmistaa Proactumin kannattava kasvu, jonka tärkeänä osana on erinomainen asiakastyytyväisyys, ammattitaitoinen, viihtyvä ja sitoutunut henkilöstö sekä laadukas operatiivinen toiminta.
Danilotschkinilla on pitkä kokemus ICT- toimialasta ja hän on toiminut aikaisemmissa mm. Novellilla, CA:lla, StorageTekillä ja Sun Microsystemsillä vastaten myynnin ja maaorganisaatioiden johtamisesta Suomessa, Baltiassa ja Pohjoismaissa. Hän tuo yhtiöön käytännön johtamisosaamisensa, henkilöjohtamistaitonsa, vahvan projekti-, järjestelmätoimitus- ja elinkaaripalvelukokemuksensa sekä ohjelmistoliiketoiminnan tuntemuksensa.
”Olen erittäin innostunut uudesta tehtävästäni, koska uskon vahvasti avoimen lähdekoodin filosofiaan ja palvelukeskeiseen liiketoimintaan”, Danilotschkin kertoo. ”Asiakasorganisaatioiden haasteiden ymmärtäminen ja niihin aina vaan kustannustehokkaampien ratkaisujen toteuttaminen on edellytys menestyksekkäälle liiketoiminnalle. 15 vuoden maajohtajan kokemukseen pohjautuen tiedän, että asiantunteva, motivoitunut ja sitoutunut organisaatio on onnistumisen tukijalka”
”Toivotan uuden toimitusjohtajamme lämpimästi tervetulleeksi. Danissa yhdistyy kyky hoitaa mallikkaasti sekä asiakaslupaukset että yrityksen operatiivinen toiminta. Lisäksi hän saa ihmiset sitoutumaan, tekemään parhaansa ja viihtymään. Tahdomme markkinoiden parhaat osaajat ja tarjota heille innostavan ja omaa ammattitaitoaan aktiivisesti kehittävän työyhteisön ja kannustavat esimiehet” kertoo Anneli Koivunen, Proactumin hallituksen puheenjohtaja.
Lisätietoja antaa Proactum Oy,
toimitusjohtaja Timo Danilotschkin
GSM +358 400 446 969, timo.danilotschkin at proactum.fi
Proactum Oy on Suomen markkinajohtaja avoimen lähdekoodin vaativien yritystietojärjestelmien ratkaisu- ja elinkaaripalvelujen toimittajana. Yrityksen ydinosaamisaluetta ovat mm. portaalit ja sisällönhallinta, sähköinen asiointi ja asiakirjanhallinta, integraatio- ja arkkitehtuurihankkeet sekä konsultointi. Proactum on kehittänyt Suomen ensimmäisen avoimeen lähdekoodiin perustuvan Proactum Enterprise Platform® hybridialustan. Yritys on vuonna 2009 listattu Euroopan innovatiivisimpien kasvuyritysten joukkoon Innovate!Europe –kilpailussa sekä voittanut Suomen tasavallan presidentin jakaman Laatuinnovaatiopalkinnon. Proactumilla on toimipaikat Suomessa Espoossa, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä, Kuopiossa sekä Kiinassa Shanghaissa. Yrityksen laaja asiakaskunta koostuu eri toimialoilla toimivista yrityksistä sekä julkishallinnon organisaatioista.