COSS.fi

Ei LTSP:tä tai OpenOfficea Tampereelle

Tampereen kaupunginvaltuusto on 20.8.2012 käsitellyt vasemmistoliiton valtuustoryhmän 15.12.2010 esittämän aloitteen vapaiden ohjelmistojen ja LTSP-pohjaisten ratkaisujen käyttöönottamiseksi Tampereen kouluissa.

Kaupunginhallitus oli ehdottanut, että valtuustoaloite ja siihen annettu vastaus merkitään tiedoksi ja että aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin. Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

”Tietohallinnon näkemyksen mukaan kaupungin kouluissa käytetään aktiivisesti vapaita ohjelmistoja ja LTSP-ympäristöjen käyttöönotto kouluissa ei ole kaupungin kokonaisedun mukaista.”

Pöytäkirja (doc-muodossa): Valtuustoaloite vapaiden ohjelmistojen ja LTSP-ympäristön käyttöön ottamiseksi kouluissa – Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

Samassa kokouksessa päätettiin, että Libre/OpenOfficea ei oteta laajamittaiseen käyttöön Tampereella. Vihreä valtuustoryhmä esitti valtuustoaloitteessaan 7.3.2011, että Tampereen kaupunki käynnistää selvityksen vapaiden ja avoimen lähdekoodin ohjelmien hyödyntämiseksi Tampereen kaupunkikonsernissa ja, että kaupungin työasemille henkilöstön käyttöön asennetaan OpenOffice.org- tai LibreOffice-ohjelmisto.

Kaupunginhallitus esitti tätäkin aloitetta vain tiedoksi merkittäväksi eikä nähnyt aihetta muihin toimenpiteisiin. Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

Tietohallinnon vastauksessa korostetaan kaupungin muiden tietojärjestelmien riippuvuutta Microsoft Officesta sekä viitataan Helsingin kaupungin tekemään OpenOffice-selvitysraporttiin. Vaikka Helsingin kaupungin selvitys on kerännyt kritiikkiä ja sen luvut perustuvat Gartnerin salaisiin laskelmiin, Tampereella nähdään selvitysraportin antavan suuntaa myös Tampereen osalta eikä omaa selvitystä olla tekemässä.

Aloitteen pohjalta tietohallinto tulee testaamaan mahdollisuutta käyttää OpenOffice-ohjelmistoa Microsoft Office 2010:n rinnalla, käyttäjän niin itse halutessa.

Tämä tuskin synnyttää valtaisaa suosiota eivätkä OpenOffice-käyttäjät todennäköisesti saa vastaavaa tukea kuin MS Officen käyttäjät. Niinpä se jääneekin joidenkin valistuneiden ja asiasta kiinnostuneiden kokeiluksi.

Pöytäkirja (doc-muodossa): Valtuustoaloite vapaan ja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen hyödyntämismahdollisuuksien selvittämiseksi ja avoimen toimisto-ohjelmiston käyttöönottamiseksi Tampereen kaupunkikonsernissa – Tampereen vihreä valtuustoryhmä

Ajatuksia aloitteista ja päätöksistä

Valtuustoaloitteiden käsittelyaika on todella pitkä. Niillä saadaan vapaille ohjelmistoille jonkin verran julkisuutta ja herätettyä keskustelua, mutta nopeita toimenpiteitä niillä ei voi odottaa saavuttavansa.

Vapaita ohjelmia puoltavia päätöksiä on vaikea saada valtuustoaloitteiden kautta läpi pitkällä juoksullakaan, sillä hankinnoista päättävät tahot pystyvät perustelemaan aiemmin valitut ratkaisut ja tehdyt hankinnat uskottavasti kaupunginhallitukselle.

Vastaukset aloitteisiin aloitetaan molemmissa tapauksissa kertomalla mitä vapaita ohjelmia on jo käytössä (Moodle, Linux, Mozilla Firefox, GIMP, …). Tuntuu siltä, että yksi tarkoitus tällä on hiljentää kritiikki siitä, että vapaisiin ohjelmiin ei kiinnitetä huomioita eikä tietohallinto ole tältä osin hereillä.

Helsingin tekemä OpenOffice-selvitys on kerännyt aiheellista kritiikkiä. Tästä huolimatta muiden on helppo viitata siihen, koska onhan se kelvannut Helsingissäkin.

Scroll to Top