COSS.fi

COSS.fi

COSS auttaa jäseniään luomaan menestystä avoimuudella

COSS:n missiona on luoda asiakkaiden eli jäsenten menestystarinoita avoimia ratkaisuja hyödyntäen, linjataan uudessa strategiassa. COSS toteuttaa strategiaansa erityisesti kolmella painopistealueella, joita ovat vaikuttaminen, ekosysteemien rakentaminen ja jäsenten liiketoiminnan tukeminen.

COSS:n työhön kuuluu muun muassa vaikuttajien tapaaminen niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Tapaamisissa pyritään valistamaan avoimuuden merkittävistä hyödyistä, joita ovat muun muassa yhteistoiminta ja avoimet innovaatiot, toimittajalukkojen ehkäisy ja ekosysteemien rakentaminen sekä kustannussäästöt. Vaikuttaminen julkisen hallinnon IT-hankintojen sopimusehtojen (JIT 2015) uudistamisessa on myös ollut osa COSS:n toimintaa.

Ekosysteemien rakentaminen on COSS:lle tärkeää siksi, että ekosysteemit muodostavat liiketoimintaa jäsenille ja toimittavat palveluita ostajille. COSS:n historiassa on muun muassa avoin koulu -ekosysteemin rakentaminen ja tänä päivänä aktiivisia ovat avoin kunta -ekosysteemi sekä EduCloud Alliance.

Jäsenten liiketoimintaa COSS tukee muun muassa työryhmätoiminnalla, keskusteluilla, tiedonvaihdolla, yhdessä tekemisellä sekä koulutuksilla. Lisäksi COSS on mukana erilaisissa projekteissa, joiden tavoitteena on tukea jäsenten liiketoimintaa joko suoraan referensseillä tai välillisesti esimerkiksi tietoutta lisäämällä.

COSS:n strategian toteutuksessa ja painopistealueiden työssä tärkeänä osana on viestintä- ja mediakokonaisuus, johon kuuluvat muun muassa coss.fi, sosiaalisen median kanavat ja Mindtrek-konferenssi. Mindtrek-konferenssilla lisätään tietoutta, luodaan uusia innovaatioita ja liiketoimintamahdollisuuksia sekä verkostoja avoimuuden teeman alla. Nämä kanavat ovat COSS:n jäsenten käytössä avoimuuden alueen toimintaa tukemaan.

Strategia on strategiatyöryhmän toiminnan tulos, jonka pohjalla on jäsenkysely strategiaan liittyen. Kyselyssä selvitettiin jäseniltä, mitä jäsenet haluavat COSS:n toiminnalta.

 

Lue lisää:
COSS:n strategia
COSS ry
Mindtrek 2016

 

Scroll to Top