COSS.fi

COSS.fi

Kuntaliitto ja COSS laativat yhteistyössä avoimen lähdekoodin hankintaoppaan kuntien käyttöön

Tietojärjestelmiin liittyviin hankintatilanteisiin liittyy monia näkökohtia, joita kunnissa joudutaan huomioimaan. On tunnistettu, että erityisesti avoimeen lähdekoodiin ja sen hankkimiseen sekä kilpailuttamiseen liittyy monia kysymyksiä, jotka tulevat toistuvasti kunnissa vastaan kuten, millaisia vaikutuksia valittavan ohjelmiston lähdekoodilla on kehittämisessä, ratkaisun ylläpidossa, yhteistyökumppanin valinnassa tai kunnan oman osaamisen edellytyksissä. Hankintalaki on kaikille sama, riippumatta millaista tietojärjestelmää hankitaan, mutta järjestelmien hankintavaiheessa avoimen lähdekoodin osalta tulisi osata ottaa huomioon näkökohtia, jotka eivät välttämättä aina tule mieleen, jos on aiemmin ollut hankkimassa ns. suljettua tietojärjestelmäratkaisuja.

 

Tulossa: Avoimen lähdekoodin hankintaopas kunnille

Vastatakseen edellä mainittuun tarpeeseen, Kuntaliiton tilauksesta Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus – COSS ry tuottaa syksyn 2021 aikana avoimen lähdekoodin hankintaoppaan, jolla pyritään vahvistamaan kuntien työtä tietojärjestelmien hankintoihin liittyen. Oppaan toteutusprojekti on osa vuosina 2020-2022 toteutettavaa Kuntaliiton Yhteiset digiratkaisut ja tuki -projektia.

Oppaan tavoitteena on vastata avoimen lähdekoodin hankintaan liittyviin yleisimpiin kysymyksiin sekä kuvata selkeästi avoimen ja suljetun tuotteen eroavaisuuksia sekä erityisesti mitä kuntien tulee huomioida avoimen lähdekoodin hankinnan sisällön määrittelyssä ja kilpailutuksessa. Oppaassa tullaan ottamaan kantaa myös siihen, missä tilanteissa kuntien tulisi harkita valmiin yhteisötuotteen hankintaa (esim. Drupal) ja missä tilanteissa olisi järkevintä keskittyä itse avoimen lähdekoodin kehittämiseen ja yhteisön perustamiseen.

Oppaan jälkimmäinen osuus tulee käsittelemään myös juridisia kysymyksiä ja se tullaan kokoamaan muutaman relevantin oikeustapauksen kautta. Tämän osuuden erityisenä kohderyhmänä ovat hankinta-asiantuntijat ja lakimiehet. Oppaan lakiosuuden toteuttaa it-oikeuteen erikoistunut Asianajotoimisto HH Partners.

Alustavan aikataulun mukaan avoimen lähdekoodin hankintaopas tullaan julkaisemaan loppuvuodesta 2021.

 

Opas toteutetaan yhteistyössä kuntien sekä yritysten kanssa – mukaan työpajoihin ja kommentoimaan pääsee vielä!

Opasta tullaan työstämään läheisessä yhteistyössä kuntien kanssa, jotta siitä muodostuu parhaiten kuntien tarpeita palveleva selkeä kokonaisuus hankintatilanteiden tueksi. Työn tukena on kiinnostuneista kunnista muodostettu projektiryhmä, minkä lisäksi oppaan sisältöä työstetään syksyn mittaan kolmessa eri työpajassa.

Mukaan opastyöhön ehtii vielä ja kaikki kiinnostuneet kuntien edustajat voivat ilmoittautua mukaan työpajoihin ja halutessaan myös projektiryhmään sähköpostitse Kuntaliiton yhteyshenkilölle Elisa Kettuselle (elisa.kettunen@kuntaliitto.fi). Laitathan viestin otsikoksi ”Avoimen lähdekoodin opas”.

Haluamme osallistaa hankintaoppaan valmistelutyöhön myös yrityspuolen edustajia tuomaan omaa näkökulmaansa avointen ratkaisujen toimittajina. Rohkaisemmekin kaikkia COSSin yritysjäseniä tulemaan mukaan kommentoimaan valmisteilla olevaa opasta. Mikäli yrityksenne asiakaskuntaan kuuluu erityisesti juuri kuntia, opastyöhön osallistuminen tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden vaikuttaa avoimen lähdekoodin hankintoihin kuntasektorilla. Kiinnostuneet yritykset voivat olla yhteydessä suoraan COSS ry:n toiminnanjohtajaan Timo Väliharjuun (timo.valiharju@coss.fi).

 

Lisätietoja:

Elisa Kettunen
Kuntien digitalisoinnin kehittämispäällikkö, ratkaisupäällikkö
Strategiayksikkö, Kuntien digikehitystoimisto, Kuntaliitto
Elisa.Kettunen@kuntaliitto.fi

 

Timo Väliharju
Toiminnanjohtaja, COSS ry
timo.valiharju@coss.fi

Scroll to Top