COSS.fi

COSS.fi

Syotec avaa tien Linux-maailmaan

Kun haluaa päästä sisälle Linuxin loputtomia mahdollisuuksia tarjoavaan maailmaan, kannattaa ensimmäiseksi etsiä asiansa osaava kouluttaja. Yksi tällainen on Suomen Yrittäjäopisto, jonka ICT-yksikön Syotecin Linux-opinnoissa on satsattu nimenomaan käytännönläheisyyteen; kaikki teoriassa opiskellut asiat myös tehdään käytännössä. 

Vahvempaa osaamista Linux-koulutuksella 

”Tosiasia on, että kun yrityksen ICT-asiat ovat kunnossa, niin jokaisen työntekijän tehokkuus paranee. Kaikki turhat, aikaa vievät takut jäävät pois.” kouluttaja Ville Heikkiniemi Syotecista huomauttaa.

”Linux-koulutusten kysyntä on ollut jatkuvassa kasvussa. Täydellistä Linux-osaajaa ei olekaan, mutta uskon, että koulutuksemme näyttää ainakin sen, mitä kaikkea Linuxilla pystyy tekemään”, kertoo Heikkiniemi. Koulutuksen lisäksi Syotec tarjoaa myös Linux-konsultointia, eli talosta voi ostaa osaamista esimerkiksi Linux-ympäristön pystytykseen.


Oikea aika kouluttautua 

Linux-koulutus kuuluu yhtenä osiona Syotecin järjestelmäasiantuntijakoulutukseen, mutta sen voi suorittaa myös erikseen. Uudet ryhmät alkavat pari kertaa vuodessa Kauhavalla ja Hämeenlinnassa. Koulutus kestää runsaat puoli vuotta, lähiopetuspäiviä on yhteensä 14, yleensä kaksi joka kuukausi.

”Koulutuksessa luomme todellisia ja toimivia tietojärjestelmiä virtualisointitekniikkoja käyttäen”, kertoo Heikkiniemi. Koulutus koostuu seitsemästä modulista aina työasemakäytöstä palvelimiin, verkkopalveluihin ja palveluntuotantoon saakka. Kyseessä ei siis ole mikään helppo juttu, vaan opiskelu vaatii osallistujilta sekä tiettyä perusosaamista että omatoimista harjoittelua koulutuksen aikana. Syotecilla on ICT-koulutuksista pitkä ja vankka kokemus, lisäksi opinnot ovat kustannuksiltaan kohtuullisia.

”Nyt on varmasti oikea aika kouluttautua, sillä Linux-osaajille on tulevaisuudessa yhä enemmän kysyntää”, Heikkiniemi uskoo.

Suomen Yrittäjäopisto, Syotec
Syotec – tavoitteena oppiminen
www.syo.fi/syotec 
Koulutuksen yhteyshenkilö Ville Heikkiniemi, puh 010 841 4011

Teksti ja kuva:
Anne Rintamäki, Suomen Yrittäjäopisto

Scroll to Top