COSS.fi

COSS.fi

Avoin teknologia tarjoaa koulujen kipeästi kaipaamaa joustoa hankintamalleihin

Kauniaisten suomenkielisen perusopetuksen ja Haltu Oy:n välillä allekirjoitettiin sopimus liittyen sähköisen oppimisympäristöjärjestelmän ylläpito- ja kehittämispalveluihin. Hankinta kilpailutettiin tammikuussa 2013. Sopimus on useampivuotinen ja tuo markkinoille sähköisten palveluiden hankintamallin, joka on uraauurtava julkisella sektorilla.

”Kilpailutus on merkittävä askel oikeaan suuntaan, koska siinä tilaaja edellytti, että toimitus perustuu avoimeen lähdekoodiin ja myös sopimusaikana mahdollisesti kehitettävät lisäominaisuudet tullaan julkaisemaan avoimena lähdekoodina”, kertoo toimitusjohtaja Mikko Sävilahti Haltu Oy:sta. Lisäksi sopimuksessa erittäin isossa roolissa ovat avoimet rajapinnat, joiden tulee mahdollistaa muiden toimijoiden palvelujen integroimisen saumattomasti osaksi oppimisympäristöä. Tällä tavalla saavutetaan tilanne, jossa eri toimijat eivät joudu eriarvoiseen asemaan vaan tilaajalla on täysi valta ja mahdollisuus valita haluamansa toimittajat. Kauniaisten kokonaisuudessa palvelinympäristön toimittaa Elisa Oyj, Google Apps -palvelut Gapps Oy, oppilastiedot tulevat Opinsys Oy:n järjestelmän kautta ja lisäksi oppimispalveluja on useilta eri toimijoilta kuten esimerkiksi Core Factory Oy, Flow Factory Oy sekä Kuusela.com.

”Tilaajan kannalta avoimen teknologian ympäristö, joka mahdollistaa joustavan pilvipalveluiden hankkimisen usealta eri toimijalta oli luonteva valinta. On tärkeää, että koulun tarvitsemat palvelut saa käyttöönsä heti ja ilman erillisiä asennuksia. Hienoa on myös, että koulu saa itse määritellä mistä maksaa ilman turhia välikäsiä”, toteaa Kauniaisten edustaja Allan Schneitz.

Haltu Oy:n tavoitteena onkin saada toteutettua teknologiaa laajempaan käyttöön, koska samat ajatusmallit toimivat myös yritysmaailmassa. Käytännössä siis yhden yrityksen kaikki palvelut voisivat ainakin teoriassa olla toimittajariippumattomasti saatavilla samoilla käyttäjätunnuksilla, kertakirjautumisella yhdestä paikasta. Tämän tyyppisiä projekteja onkin jo käynnissä ja uusia asiakkuuksia kertyy koko ajan lisää.

Lisätietoa Dream-alustasta

Mikko Sävilahti, puh. 050 350 6464, mikko@haltu.fi

Lisätietoa Unelmakoulusta

Unelmakoulupalveluiden kansallisen pilotin koordinaattori,

Allan Schneitz, puh. 041 503 2119, allan.schneitz@unelmakoulu.fi

Toteutettu kilpailutus oli osa Opetushallituksen rahoittamassa kansallisessa Unelmakoulu-pilotissa kokeiltavia avoimeen teknologiaan perustuvia uusia toimintatapoja, jolla pyritään löytämään koulujen arkea helpottavia ratkaisuja. Mallin vaikuttavuutta tutkii VTT ja tulokset julkaistaan kesällä 2013.

www.haltu.fi

www.dreamplatform.fi

www.dreamschool.eu

Scroll to Top