COSS.fi

COSS.fi

Avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmä FOLIO

Avoimen lähdekoodin ohjelmisto (OSS) on tietokoneohjelmisto, joka on julkaistu lisenssillä, jossa tekijänoikeuksien haltija myöntää käyttäjille oikeuden käyttää, tutkia, muuttaa ja jakaa ohjelmistoa sekä sen lähdekoodia kenelle tahansa ja lähes mihin tahansa tarkoitukseen*. Avoimen lähdekoodin ohjelmistoja voidaan kehittää avoimella yhteistyöllä eri osapuolien kesken joko rajatusti, tai siten että kuka tahansa osaava käyttäjä voi osallistua verkossa tapahtuvaan kehitystyöhön. Avoin kehittäminen mahdollistaa nopean koodin tuottamisen ja ongelmanratkaisun, koska kehittäjien määrä voi periaatteessa olla rajoittamaton. Mahdollisuus olla mukana kehitystyössä lisää yhteisön luottamusta ohjelmistoon ja madaltaa käyttöönoton kynnystä.

Alussa avoimen lähdekoodin liike miellettiin lähinnä altruististen hakkereiden vapaa-ajan toimintana yhteisen hyvän edistämiseksi, sittemmin myös kaupalliset organisaatiot ovat löytäneet avoimen kehittämisen edut ja innovaatiopotentiaalin. Kesällä 2016 EBSCO liittyi Googlen ja Microsoftin kaltaisten suuryritysten joukkoon GitHubin koodipääoman kasvattajana lähtemällä mukaan OLE (Open Library Environment) ja Index Datan kanssa avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän kehityshankkeeseen.

FOLIO on avoimen lähdekoodin projekti, joka pyrkii uudistamaan kirjasto-ohjelmistoja kirjastojen, kehittäjien ja palveluntarjoajien yhteistyön kautta. Kehityshanke on mahdollistanut siirtymän ulos perinteisen kirjastonhallintajärjestelmien laatikosta uuteen paradigmaan, jossa sovellukset rakennetaan modulaarisesti avoimelle alustalle. Avoin kehitystapa mahdollistaa laajemman kirjon palveluita, palveluntuottajia ja ratkaisuja, mikä tarkoittaa kirjastoille enemmän valinnanvaraa ja mahdollisuuksia innovoida.

FOLIO graphic 1

FOLIO luottaa yhteisöönsä alustan rakentamisessa ja projektin kasvattamisessa. Yhteisö koostuu monimuotoisesta ryhmästä kirjastonhoitajia, kehittäjiä sekä palveluntarjoajia. Yhteisö toimii yhdessä tuoteomistajina (PO), kehittäjinä ja omien aihealueidensa asiantuntijoina.

FOLIO on toiminnallisesti hierarkkinen organisaatio. Alatasolla ovat Special Interest Groupit (SIG), jotka koostuvat aihealueen asiantuntijoista. He antavat palautetta kehitystyön kaikissa vaiheissa määrittämällä sovellusten toiminnallisia vaatimuksia, kehittämällä malleja ja arvioimalla käyttöliittymää. SIG:a on mm. saavutettavuus, konsortiot, kehittäjät, kansainvälistyminen, metatietojen hallinta, raportointi, arkistot, resurssien käyttö, resurssien hallinta, turvallisuus ja käyttäjien hallinta.

Uudet SIG:t muodostuvat, kun FOLIO-yhteisö havaitsee asiantuntemuksen tarpeen alueella, joka ei ole olemassa olevien SIG:n hallinnan alaisuudessa. Esimerkiksi konsortio- ja kansainvälistymisen SIG:t luotiin käsittelemään ongelmia, jotka eivät kuulu minkään muun toimialueen soveltamisalaan. Viime kädessä päätös uuden SIG:n perustamisesta edellyttää hyväksyntää kaikilta FOLIO-hierarkian tasoilta, ja sen hyväksyy tuoteneuvosto (Product Council), joka on SIGien SIG.

Tuoteomistaja on määritetty jokaiselle järjestelmän sovellukselle tai toiminnallisuudelle, joka on suunniteltu kehitettäväksi. tuoteomistajat toimivat SIG:n, käyttökokemussuunnittelijoiden (UX) ja kehittäjien välillä varmistaakseen, että kunkin sovelluksen tai ominaisuuden edistyminen pysyy aikataulussa. Kesäkuussa 2018 perustetun teknisen neuvoston tarkoituksena on ohjata alustan pitkän aikavälin visiota, varmistaa jatkuvuus, priorisoida kehittäjien ajankäyttöä sekä ratkaista teknisiä ongelmia. Tuoteneuvosto asettaa FOLIO-kehityksen yleiset painopisteet ja varmistaa hankkeen merkityksellisyyden sekä johdonmukaisuuden nimeämällä tuoteomistajia, luomalla uusia SIG:a ja auttamalla edistämään SIG:n välistä viestintää. Ylimmällä tasolla vaikuttaa kattava edustus sidosryhmistä, joka huolehtii hankkeiden valvonnasta ja koostuu FOLIO-kumppanien edustajista, mukaan lukien Open Library Environment (OLE) -kirjastot, Index Data ja EBSCO.

Tällä hetkellä FOLIO -kirjastojärjestelmä on käytössä globaalisti useissa nimekkäissä kirjastoissa yhteistyöverkoston kasvaessa voimakkaasti. Lokakuussa 2021 FOLIO Open Source Community julkaisi uusimman nimetyn päivityksen nimeltään Juniper Release. Hankkeeseen voi lähteä mukaan monella eri tavalla, katso ohjeet täältä https://www.folio.org/community/

Inventory - Storage - SRS

*Riippuen avoimen lähdekoodin lisenssimallista

 

Teksti:

Elena Svahn
Regional Sales Manager – EBSCO Information Services
esvahn@ebsco.com

Scroll to Top