Lisenssit

business-819287_1280

Avoimen lähdekoodin lisenssit

Erilaisia avoimen lähdekoodin lisenssejä on kymmeniä. Suurin toiminnallinen ero eri avoimen lähdekoodin lisensseissä on niiden ehdoissa teosten muunteluun ja yhdistämiseen, kun näin syntyviä teoksia levitetään.

Osa lisensseistä edellyttää teoksen muutosten lisensointia alkuperäisen teoksen lisenssillä, osa lisensseistä edellyttää teosten kaikenlaisten johdannaisten, ml. yhdistelemällä tehtyjen johdannaisten, lisensioimista samalla lisenssillä. Osa lisensseistä sallii teoksen kaikenlaisen käytön ilman, että teoksen lähdekoodia tarvitsee avata levitettäessä teosta.

Esimerkiksi GPL on nk. vahvan copyleftin lisenssi eli sen alaisen koodin hyödyntäminen osana toista tuotetta edellyttää syntyneen teoksen lisensoimista GPL:n alla, mikäli teosta levittää.

Open Source Iniativen hyväksymät lisenssit on listattu OSI:n sivuilla.

Lisensseistä löytyy tiivistetty kuvaus myös Free Software Foundationin sivuilta.

Sisältölisenssit

Avoimen lähdekoodin lisenssit eivät ole parhaimmillaan sisällön, kuten kuvien, videoiden tai tekstin lisensointiin. Creative Commons -lisenssit ovat suosituimpia avoimelle sisällölle.

Creative Commons -lisenssit tarjoavat laajan valikoiman suojaa ja vapautta tekijänoikeuteen. Perinteinen kaikki oikeudet pidätetään on muutettu muotoon jotkut oikeudet pidätetään. Lisenssiperheestä on julkaistu eri versioita ja lisenssejä on käännetty myös suomen kielelle.

Lähde: http://creativecommons.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Seuraa meitä