COSS.fi

COSS.fi

Valitse kotimaista – myös verkkopalveluissa

 

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus – COSS ry:n jäsen Seravo Oy muistuttaa suomalaisten tuotteiden ja palvelun tärkeydestä myös verkko- sekä pilvipalveluissa. Osta työtä Suomeen -päivänä (4.12.)  julkaistussa blogissa nostetaan esille Seravon WP-palvelu.fi, joka tarjoaa optimoidun ympäristön WordPress-verkkosivustoille.

Kyseinen palvelu edustaa suomalaisuutta, sillä omistus, sijainti ja palvelu ovat Suomessa. Myös palvelimet ovat Viestintäviraston määräykset täyttävässä palvelinsalissa Helsingissä ja Tampereella. Palvelusalien sijainti onkin yksi asia, johon on alettu kiinnittämään huomiota entistä enemmän johtuen EU:n uudesta linjauksesta. Uudessa linjauksessa EU:n alueella ei ole enää mahdollista siirtää henkilötietoja Yhdysvaltoihin ilman erityisjärjestelyitä.

Lisäksi blogissa nostettiin esiin suomalaislähtöiset teknologiat, joita myös WP-palvelussa hyödynnetään. Esimerkkinä suomalaislähtöisistä teknologioista ovat esimerkiksi käyttöjärjestelmä Linux ja tietokantaohjelmisto MariaDB.

Usein julkisesta keskustelusta unohtuu se, kuinka paljon teknologiaosaamista maastamme todella löytyy – panostamalla kotimaisuuteen takaamme, että it-osaamisemme pysyy jatkossakin kansainvälisesti kärkitasolla.

 

Lue lisää:
WP-palvelu.fi

 

 

Scroll to Top